Yhä nuorempia ja nuorempia näkee nykyään kaljapullot tai siideritölkit kourassaan yömyöhään pitkin kaupunkia. Mikä saa yhä nuoremmat kokeilemaan alkoholia? Olen miettinyt ja miettinyt, enkä edelleenkään näe vain yhtä ainutta oikeaa vastausta. Uskoisin, että nykyään nuorten vanhemmat luottavat siihen, mitä he lastensa suusta kuulevat, eivätkä halua ajatella omista lapsistaan kuin vain hyvää.
Omasta nuoruudestani muistan, kuinka helppoa olikaan narrata omia vanhempiaan, jotta pääsisi kaupungille kavereiden kanssa oleskelemaan. Tietenkin sitä tuli jäätyä kiinni valheistaan vaikka kuinka monta kertaa, mutta näin vanhempana sitä on ymmärtänyt omat hölmöilynsä. Virheistä oppii, mutta joskus virheet voivat viedä nuoren liiankin syvälle, ja sieltä on vaikea enää takaisin nousta.
Toivotaan, että nykynuoretkin ymmärtäisivät “hölmöilynsä” tarpeeksi aikaisin, ettei tarvitse sitten vanhempana sanoa: “Äiti oli sittenkin oikeassa.”
Roosa Nikkanen